VALTIONETU

Taivaanrannan maalausta Yhdysvaltojen turvatakuista

A prince never lacks legitimate reasons to break his promise.” — Niccolò Machiavelli

Sauli Niinistön mukaan Joe Bidenin valinta ei juuri muuta Yhdysvaltojen ja Suomen suhteita. Toimittaja Lauri Nurmi on ollut eri mieltä. Hän on Iltalehden kolumnissaan nostanut mielenkiintoisen asian esille: Bidenin antamat turvatakuut Ruotsille.

Turvatakuut kuulostaa joltain, mitä puhelinmyyjä yrittää myydä kytkykauppana. Ulkopolitiikassa se tarkoittaa sitä, että valtio tulee apuun, jos toinen valtio joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Nurmi huomauttaa, että Biden antoi vuonna 2016 Ruotsille turvatakuut toteamalla: ”Kenenkään ei pidä ymmärtää väärin, ei herra Putinin eikä kenenkään muun. Tämä [Ruotsi] on koskematonta aluetta. Piste. Piste. Piste.” Turvatakuut muuttaa Nurmen mukaan Pohjois-Euroopan dynamiikkaa.

En haluaisi latistaa tunnelmaa, mutta teen sen silti. Maailmaan mahtuu paljon puhetta, ja erityisen paljon sitä mahtuu kansainväliseen politiikkaan. En lähtisi yksittäisen kommentin perusteella maalaamaan kuvaa, että Yhdysvallat tulisi todella apuun, jos Ruotsi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. 

Kyseessä on yksi kommentti, jonka Biden sanoi yli neljä vuotta sitten. Paljon on vettä virrannut Aurajoessa sen jälkeen. Maailmanpolitiikan isot linjat ovat samassa asennossa, mutta Bidenin rooli ei. Biden oli kommenttia antaessaan varapresidentti, jolla on lähinnä arvovaltaa. Varsinaisena presidenttinä valtaa onkin huomattavasti enemmän. Varapresidenttinä on ehkä varaa puhua löysemmin, koska kunnon vastuuta ei ole.

Bidenin kommentti on hirveän tulkinnanvarainen – eihän siinä edes suoraan sanota, että Yhdysvallat tulisi apuun. Ruotsi on koskematonta aluetta varmasti, mutta kuka sen oikeasti takaa? Kommenttia voi toki tulkita kaikkiin eri ilmansuuntiin, mutta näin epämääräisestä pyörittelystä tuskin kannattaa vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

On vaikea ymmärtää, mitä järkeä olisi piilottaa näin merkittävä sopimus kaapin perälle. Jos Ruotsilla todella olisi turvatakuut, kannattaisi se rohkeasti kertoa julki. Ei Venäjä voi muuten tietää niistä. Uskottava pelote vaatii avoimen viestinnän.

***

Ylipäätään turvatakuihin – oli ne sitten suullisia tai paperille kirjoitettuja – kannattaa suhtautua terveellä epäluulolla. Ei ole olemassa täyttä varmuutta  valtioiden halusta pitää kiinni antamistaan lupauksista. Tosipaikan tullen voi olla huomattavasti houkuttelevampaa pettää liittolainen, kun joutua sotaan.

Yhdysvallat joutuisi totisen paikan eteen Venäjän hyökätessä Ruotsiin, jos maa olisi oikeasti antanut suulliset turvatakuut. Yhdysvallat joutuisi sotaan toisen suurvallan kanssa. Sanomatta on selvää, että kahden ydinasevaltion väliseen sotaan liittyy äärettömän korkeat riskit. Ruotsi on Yhdysvalloille tärkeä kumppani, mutta onko se kuitenkaan niin tärkeä, että kannattaisi lähteä avoimeen sotaan Venäjän kanssa?

Suurvaltasotaan liittyy paljon eskalaatioriskejä. Sota tuskin pysyisi Itämeren piirissä, vaan se laajentuisi koko Eurooppaa koskevaksi tappeluksi. Ydinsodan uhan vuoksi panoksena olisi jo Yhdysvaltojen selviytyminen.

Mahdollista olisikin, että Yhdysvallat puukottaisi Ruotsia selkään ja pyörtäisi puheet. Mitään turvatakuiden antamista tuskin edes myönnettäisiin. Kyseessä olisi iso isku Yhdysvaltojen uskottavuudelle ja luotettavuudelle, mutta pienempi hinta se olisi kuin sota. Liian kyyninen ei saa olla, mutta ei myöskään liian naiivi.

***

Nurmen pelko Suomen luisumisesta Venäjän etupiiriin ilman Yhdysvaltojen turvatakuita on myös kyseenalainen. Nurmen analyysissä unohtuu se fakta, että Suomi on EU:n jäsenmaa. Suomi kuuluu kiinteästi länteen ilman Yhdysvaltoja tai Natoa. Venäjän etupiiristä Suomi karkasi kylmän sodan jälkeen, eikä sinne toivottavasti enää joudu.

Oikeiden turvatakuiden sijaan Bidenin kommentti vaikuttaa olleen retoriikkaa, joka tähtäsi kahteen asiaan. Ensinnäkin sen tarkoitus oli korostaa ruotsalaisille, miten tärkeä kumppani Ruotsi on Yhdysvalloille. Toisekseen Biden viestitti Venäjälle, että Yhdysvaltojen apu voi olla mahdollinen, mikä oletettavasti laskee halukkuutta edes harkita hyökkäystä. Mahdollisuus on eri asia kuin takuu.

Lienee hyvä laittaa jäitä hattuun. Ruotsi ei ole saanut Yhdysvalloilta turvatakuita, eikä Suomi ole luisumassa Äiti Venäjän syliin. Ylimalkaan Venäjän hyökkäys Ruotsiin on hyvin epätodennäköinen. Turvatakuu-näkökulmaa voi tarkastella uudestaan, jos Ruotsi joskus Natoon liittyy. Se on sitten taas aivan eri tarina.

Taivaanrannan maalausta Yhdysvaltojen turvatakuista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun