VALTIONETU

Sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä on myytti, johon ei voi luottaa

Poliittisen realismin taju ei ole Suomen kansan vahvimpia puolia. Uskotaan, kuten asioiden toivotaan olevan, ja toimitaan, ikään kuin se, mitä toivotaan, olisi totta.” – Juho Kusti Paasikivi

Sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksi perusta. Sanahirviöllä kuvataan sitä, miten YK:n normistot ja rakenteet muodostavat perustan valtioiden väliselle yhteistyölle. Keskeistä yhteistyölle on sopimusten ja kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen. 

Sopimuksilla, oikeudella ja YK:lla on kiistatta merkittävä rooli, mutta ne eivät mielestäni määritä kansainvälisen politiikan järjestelmää. Tutkija ja oppi-isäni Kenneth Waltzin mukaan järjestelmä koostuu rakenteesta ja valtioista. 

Jotta kansainvälinen järjestelmä olisi sääntöpohjainen, valtioiden välisen järjestyksen tulisi olla hierarkkinen. Hierarkkisessa järjestyksessä pitäisi olla ylikansallinen tuomari, joka ylläpitäisi maailmassa kuria ja järjestystä. Tällöin valtioiden ei tarvitsisi laittaa miljardeja markkoja armeijoihin, koska ne voisivat luottaa siihen, että säännöistä ja sopimuksista pidetään kiinni. Jos joku niitä rikkoisi, siitä rangaistaisiin kovalla kädellä.

Todellisuus on kuitenkin päinvastainen. Kansainvälisessä politiikassa ei ole ylikansallista tuomaria. Siksi kaikki valtiot panostavat turvallisuuteen, koska ne pelkäävät ulkoista uhkaa. Sopimukset ja säännöt ovat olemassa, mutta niihin ei aina luoteta, koska sopimuksia voi rikkoa usein ilman rangaistusta. Järjestys ei ole siis hierarkkinen – se on anarkkinen. Kansainvälinen järjestelmä on siten yhä edelleen anarkian tilassa.

***

Huomion arvoista on, että etenkin länsimaat puhuvat sääntöjen tärkeydestä, mutta ovat usein olleet itse valmiita rikkomaan niitä. Serbian pommittaminen Kosovon sodassa tai Irakin sota eivät saaneet YK:n turvallisuusneuvoston mandaattia. Länsimaat tuntuvat puhuvan sääntöpohjaisuuden tärkeydestä silloin, kun se on niiden etujen mukaista. Siinä ei ole tietysti mitään väärää.

Sääntöpohjaisuuden ydin vaikuttaakin olevan enemmän maailman muuttaminen länsimaiseksi. Instituutioilla ja sopimuksilla pyritään työntämään autoritäärisiä valtioita länsimaiseen suuntaan. Se selittää mielestäni sen, miksi YK:n arvot ovat identtiset länsimaisten arvojen kanssa.

Se myös paljastaa, miksi monet valtiot eivät noudata sääntöjä. Jos Kiina saisi yksin sanella maailman pelisäännöt, en usko, että länsimaat olisivat kovin tyytyväisiä. Tästä huolimatta länsimaat tuntuvat olevan aina yhtä yllättyneitä, jos joku valtio rikkoo kansainvälistä oikeutta.

***

Kansainvälisen oikeuden suurin ongelma on se, että jos valtio ei kunnioita Kansainvälisen tuomioistuimen päätöstä, YK:n turvallisuusneuvoston jäsenten pitäisi toimeenpanna rangaistus. Se toimii ehkä pienten ja yksinäisten valtioiden kohdalla, mutta turvallisuusneuvoston jäsenillä on veto-oikeus. Ne voivat torpata kaikki ikävät tuomioistuimen päätökset, jotka koskevat niitä tai niiden liittolaisia. Olisiko Suomessa sopimuspohjainen järjestelmä, jos rikkailla olisi veto-oikeus tuomioistuinten päätöksissä?

Ratkaisu olisi tietysti uudistaa YK:n turvallisuusneuvostoa ja kansainvälistä oikeutta, jotta suurvalloilla ei olisi veto-oikeutta ja tuomioistuimen päätökset koskisivat ihan kaikkia. Siihen vaadittaisiin se kuuluisa tuomari, joka laittaisi säännöillä isot valtiot kuriin.

Kaunis ajatus, mutta pidän Suomen jalkapallon MM-mestaruuttakin todennäköisempänä vaihtoehtona. Viime kädessä lakia rikkovia maita pitäisi rangaista sotilaallisella tai taloudellisella voimankäytöllä. Sitä varten YK:lle pitäisi perustaa oma armeija. En tiedä, onko kansainvälisessä politiikassa mitään muuta yhtä utopistista ajatusta. Valtiot eivät halua luopua itsemääräämisoikeudestaan ja antaa valtaa YK:lle. Kuka YK:n armeijaa edes johtaisi? Kuka varmistaisi sen, että armeijaa ei väärinkäytetä? Kuka sen maksaisi? Kuka on ylipäätään valmis kuolemaan kansainvälisen oikeuden puolesta? Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.

Kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä olisi kiistatta paras vaihtoehto pienille maille. Mielestäni on kuitenkin riskaabelia nojata ulkopolitiikassa sellaisiin asioihin, joita ei ole tällä hetkellä edes olemassa. Sen tosiasian ovat saaneet kokea Irak, Syyria ja Ukraina. Siksi myös Suomen ulkopolitiikan pitäisi perustua enemmin kansallisiin etuihin. Niitä on välillä vaikea määritellä, mutta ainakin ne ovat olemassa.

Sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä on myytti, johon ei voi luottaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun