VALTIONETU

Kuukausi: helmikuu 2021

Tältä näyttäisi ydinräjähdys Helsingin keskustassa

Now I am become Death, the destroyer of worlds.” – J. Robert Oppenheimer

Ydinräjähdys Helsingissä on luultavasti suurimmalle osalle meistä suhteellisen harvinainen mielikuva. Räjähdys on kieltämättä epätodennäköinen, mutta ei suinkaan mahdoton ajatus. Siksi päätin analysoida, miltä näyttäisi yhden ydinkärjen räjähdys Helsingin keskustassa. Käytän mallintamiseen professori Alex Wellersteinin mainiota sivustoa. Suosittelen sitä kaikille, jos haluatte itse testata, miltä näyttäisi ydinräjähdys kesämökkinne terassilla.

Tähän ydinräjähdykseen on valittu yksi W88-ydinkärki, jonka räjähdysteho on 455 kilotonnia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Hiroshimaan tiputetun atomipommin teho oli “vain” 15 kt. Normaalisti W88-ydinkärkiä on yhdessä ohjuksessa noin kahdeksan, mutta käytän selkeyden vuoksi vain yhtä ydinkärkeä. Näitä sukellusveneistä ammuttavia kärkiä käytettäisiin todennäköisesti siviilikohteisiin ydinasepelotteen logiikan mukaisesti.

Tässä skenaariossa – ja todennäköisesti tositilanteissa – ydinkärki räjäytetään kolmen kilometrin korkeudessa, koska se maksimoi tuhovoiman laajuuden. Maan pinnalla räjäytetyn ydinkärjen teho imeytyisi osittain maahan, jolloin räjähdys vaikuttaisi pienemmällä alueella. Maaräjäytyksiä käytettäisiin silloin kun halutaan tuhota maanalaisia sotilaskohteita.

W88-ydinkärjen lentoaika sukellusveneestä Helsinkiin olisi noin 5-15 minuuttia, joten evakuointi olisi mahdotonta. Iskua olisi myös mahdotonta estää, sillä Suomella ei ole sotilaallista kapasiteettia torjua tällaisia ydinaseita. Jos joku päättäisi ampua ydinkärjen Helsinkiin, mitään ei olisi yksinkertaisesti tehtävissä.

***

Joka tapauksessa tältä näyttäisi W-88:n räjähdys noin kolme kilometriä Helsingin yläpuolella:

Ydinräjähdyksen nollapiste
NUKEMAP by Alex Wellerstein. Leaflet | Map data © OpenStreetMap contributors, CC-BY-SA, Imagery © Mapbox

Keltainen ympyrä on räjähdyksen nollapiste eli alue, jonka yläpuolella ydinkärki räjähtää. Räjähdys synnyttäisi ympyrän kokoisen tulipallon, jonka lämpötila vastaisi auringon sisäosan lukemia. Noin kolmessa sekunnissa rakennukset sulaisivat ja ihmiset haihtuisivat savuna ilmaan. Nollapisteestä ei jäisi jäljelle mitään. Jos haluaa kokea ydinräjähdyksen mahdollisimman kivuttomasti, kannattaa seistä nollapisteessä.

Tältä ydinräjähdys näyttäisi laajemmassa kuvassa:

Ydinräjähdys
NUKEMAP by Alex Wellerstein. Leaflet | Map data © OpenStreetMap contributors, CC-BY-SA, Imagery © Mapbox

Nollapisteen jälkeinen pienempi harmaa ympyrä olisi räjähdyksen toiseksi tappavin alue. Räjähdyksestä syntyisi kuuma lämpöaalto: se sytyttäisi tulipaloja, hiillyttäisi ihmiset tai aiheuttaisi hengenvaarallisia kolmannen asteen palovammoja. Lämpöaallon lisäksi syntyisi voimakas paineaalto: lähes kaikki rakennukset sortuisivat osittain tai kokonaan ihmisten päälle. Selviytyminen paine- ja lämpöaallosta olisi kuitenkin mahdollista etenkin ympyrän ulkoreunan lähellä.

Tästä eteenpäin selviytymistodennäköisyys kasvaisi. Oranssin ympyrän sisällä kolmannen asteen palovammat olisivat todennäköisiä, mutta eivät välttämättä enää hengenvaarallisia. Samalla paineaalto heikkenisi, mutta olisi edelleen riittävän voimakas vaurioittamaan rakennuksia.

Paineaalto jatkaisi kulkuaan voimakkaana aina suuremman harmaan ympyrän reunalle saakka. Tällä alueella paineaalto tuhoaisi vielä kaikki ikkunat, mikä voisi olla kohtalokasta. Tässä on siis hyvä selviytymisvinkki: jos näet kirkkaan välähdyksen, älä koskaan mene ikkunan eteen. Lämpöaalto etenisi yhtä pitkälle kuin paineaaltokin. Kuumuus aiheuttaisi vielä toisen tai ensimmäisen asteen palovammoja.

Sivuston karkean arvion mukaan räjähdyksessä kuolisi suoraan noin 95 000 ihmistä ja 250 000 loukkaantuisi.

***

Entä sitten säteily? Ydinlaskeuma syntyy siitä, kun maa-ainesta imeytyy räjähdyksessä sienipilveen, jossa maahiukkaset muuttuvat radioaktiivisiksi hiukkasiksi. Nämä kulkeutuvat tuulen mukana ja laskeutuvat jossain kohtaa maahan. Radioaktiivisen laskeuman määrä riippuu kärjen räjähdyskorkeudesta. Mitä lähempänä maata ydinräjähdys tapahtuu, sitä enemmän sienipilveen imeytyy maa-ainesta. Kolmen kilometrin korkeudessa räjäytetty ydinkärki ei tuota merkittävää määrä ydinlaskeumaa.

Tältä näyttäisi säteily, jos ydinkärki räjäytettäisiin maan pinnalla:

Ydinräjähdyksen säteily läheltä
NUKEMAP by Alex Wellerstein. Leaflet | Map data © OpenStreetMap contributors, CC-BY-SA, Imagery © Mapbox

Vihreä ympyrä on räjähdyksen alkusäteily, jonka säteilyannos olisi noin viisi sievertiä. Se aiheuttaisi monelle ihmiselle todennäköisesti kuolemaan johtavan syövän. Näin suuressa räjähdyksessä alkusäteilyllä ei ole toisaalta juuri mitään merkitystä, sillä lähes kaikki ihmiset olisivat joka tapauksessa kuolleita tällä alueella.

Alkusäteilyä merkittävämpi onkin varsinainen radioaktiivinen laskeuma. Tummanpunaisen alueen sisällä absorboitunut annos olisi noin yhdeksän grayta tunnissa, joka olisi tappava määrä. Helsingin keskusta olisi sitä myöten asuinkelvoton – myös virallisesti.

Säteily leviäisi lounaistuulen mukana hyvin pitkälle: 

Ydinräjähdyksen säteily kaukaa
NUKEMAP by Alex Wellerstein. Leaflet | Map data © OpenStreetMap contributors, CC-BY-SA, Imagery © Mapbox

Helsingin keskustan ulkopuolella annos tippuisi 1-0,01 grayhin tunnissa, joka ei olisi suoraan tappava, mutta olisi terveydelle haitallinen. Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa pitäisi suojautua väestönsuojiin. Laskeuman tarkkaa suuntaa on vaikea laskea, koska se riippuu luonnollisesti tuulen suunnan muutoksista, mutta myös esimerkiksi sateista.

Säteily ei ole ydinräjähdyksen pelottavin osuus, vaikkakin sillä olla eniten merkitystä pitkäaikaisvaikutuksissa. Kuolemista selvästi suurin osa johtuisi aina paine- ja lämpöaallosta. Pintaräjäytyksen karkeat uhriluvut olisivat hieman pienemmät verrattuna ilmaräjäytykseen: 73 000 kuollutta ja 83 000 loukkaantunutta. Radioaktiivinen laskeuma kasvattaisi lukuja pitkälle tulevaisuuteen.

***

Ydinräjähdyksen analyysiä vaikeuttaa se, että ydinasetta ei ole koskaan räjäytetty modernissa kaupungissa – ihmiskunnan kannalta onneksi; epäeettisen tieteen kannalta valitettavasti. Tarkan tiedon puuttuessa selviytymistä ja tuhoja on jossain määrin vaikea arvioida.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole lietsoa turhaa paniikkia, koska ydinaseiden käyttökynnys on edelleen korkea. Maailmassa on kuitenkin edelleen yli 13 000 ydinasetta. Yhdellä ohjuksella, jossa olisi kahdeksan W88-ydinkärkeä, voisi tuhota koko Uudenmaan alle vartissa kenenkään estämättä. Tämä teksti olkoon muistutus siitä, että ilmastonmuutos ei ole ainoa vakava uhka ihmiskunnan tulevaisuudelle.

Nationalismi asuu jokaisen suomalaisen sydämessä

It is nationalism which engenders nations, and not the other way around” – Ernest Gellner

Nationalismilla on ollut viime vuosina – välillä syystäkin – huono kaiku: se on yhdistetty kovin usein suoraan äärioikeistoon. Aatteen juuret eivät kuitenkaan ole ääriliikkeissä, vaan kansallisuusaatteen taustalla piilee ihmisen biologia. Siksi nationalismi ei ole ikinä kadonnut minnekkään ja sillä on edelleen varsin paljon selitysvoimaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Nationalismia voi tarkastella useasta eri vinkkelistä. Vähälle huomiolle jää usein sen biologinen puoli. Aatteen biologisen näkökulman ydin on se, että ihminen on sosiaalinen laumaeläin. Ihmiset eivät elä erakkoina, vaan viettävät koko elämänsä erilaisissa yhteisöissä. Niiden muodostaminen on aina ollut ihmisille ominaista, koska se on parantanut mahdollisuuksia selviytyä.

Ihmiset muodostavat edelleen erilaisia ryhmiä, koska me viihdymme toistemme seurassa – ainakin useimmiten. Voisimme yhtä hyvin juoda olutta tai katsoa elokuvaa yksin, mutta nautimme niistä seurassa enemmän. Koronakaranteeni on varmasti opettanut monille, miten raskasta henkisesti on olla pitkiä aikoja yksin.

Pysyvien yhteisöjen sisälle alkaa syntyä yhteisiä tekijöitä. Ne pitävät ryhmän yhdessä ja samalla erottavat ne muista ryhmistä. Tästä on kulttuurissa hyvin pitkälti kysymys. Kulttuuri on jokaisen etnisen ryhmän tärkein liima.

Vahva ryhmäidentiteetti johtaa siihen, että yhteisöt haluavat itselleen oman valtion. Jokainen ryhmä haluaa päättää omista asioistaan, koska he jakavat suhteellisen yksimielisesti hyvän elämän määritelmän. Yhteisön jäsenet väittävät itse tietävänsä parhaiten, mitä he elämältään haluavat. Valtion perustamisen jälkeen ihmiset voivat rakentaa instituutioita ja sääntöjä, jotka noudattavat heidän käsitystään hyvistä ja oikeasta arvoista.

***

Nationalismissa on siis nähdäkseni kyse siitä, että kansakunta, joka poikkeaa muista kansakunnista, haluaa perustaa oman valtion, jotta he voivat päättää asioistaan itsenäisesti. Siksi uskallan väittää, että jokainen suomalainen on nationalisti. Suomalaiset haluavat, että heitä koskevat päätökset tehdään pääasiassa Helsingissä eikä Pekingissä.

Arkipäivän nationalismiin törmää jatkuvasti. Jos esimerkiksi ulkomaalaisessa lehdessä kehutaan Suomen koulutusjärjestelmää, moni tuntee siitä ylpeyttä ja osa on jo torilla. Todellisuudessa harvalla suomalaisella on mitään osaa tai arpaa nykyisen koulutusjärjestelmän kehittämiseen. Se on kuitenkin ylpeyden aihe, koska se on suomalaisten – siis meidän heimon – kehittämä asia. Samaa pätee myös urheiluun.

Nationalismi saa valitettavan helposti äärimuotoja, joissa omaa ryhmää aletaan pitää parempana kuin muiden. Yksi surullinen esimerkki on etnonationalismi. Sen mukaan ryhmään kuulumisen kriteerinä ei ole pelkästään yhteiset arvot, vaan myös ihonväri. Tuomitsen nationalistina tälläisen suuntauksen jyrkästi. Etnonationalismi ei ole nationalismia – se on rasismia. Kansallisaatteen ydin ei mielestäni ole se, että oma kansa ja sen arvot olisivat paremmat kuin toisen.

***

Arvojen objektiivisuus on hyvä pitää mielessä myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Nationalismi selittää nähdäkseni sen, miksi valtiot eivät pidä siitä, että niiden sisäisiin asioihin puututaan. Jokainen kansakunta haluaa päättää itse omista asioistaan.

En ole vakuuttunut siitä, että Venäjä, Kiina, Iran tai Pohjois-Korea muuttaisivat arvojan vain siksi, että heitä painostettaisiin diplomaattisesti tai taloudellisesti. Autoritääriset valtiot eivät vaikuta muuttuvan demokraattisiksi painostamalla. Päinvastoin – kaikki neljä maata tuntuvat liukuvan yhä kauemmas länsimaista.

Tämä on ihan ymmärrettävää. Suomalaisetkaan eivät pidä siitä, että meidän arvoihin puututaan. Moniko suomalainen olisi valmis vaihtamaan suomalaisen arvomaailman kiinalaiseen, jos Kiina jatkuvasti painostaisi Suomea taloudellisilla pakotteilla? En usko, että kiinalaiset ovat yhtään sen halukkaampia vaihtamaan arvojaan. He haluavat itse määritellä hyvän elämän.

Tämän takia suhtaudun nihkeästi ajatukseen universaaleista arvoista. Nähdäkseni kansainvälistä politiikkaa pyörittää pääsääntöisesti itsenäiset kansallisvaltiot, jotka tappelevat keskenään siitä, kuka on arvojen suhteen eniten oikeassa. Tällä hetkellä se on länsimaat.

Nationalismi on vahvimpia poliittisia aatteita – ellei jopa vahvin. On vaikea keksiä syitä, miksi nationalismi yhtäkkiä katoaisi kokonaan. Aate menettää merkityksensä luultavasti silloin, kun ihmiset lakkaavat olemasta laumaeläimiä. Sitä ennen on hyvä pitää mielessä nationalismin läpitunkeva vaikutus ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Uusi Start -sopimus on muutakin kuin ydinaseiden määrän rajoittamista

If you go on with this nuclear arms race, all you are going to do is make the rubble bounce.” – Winston Churchill

Uusi Start -sopimus oli henkitoreissa Trumpin kaudella, mutta Biden pelasti sopimuksen kuilun partaalta jatkamalla sitä viidellä vuodella. Pohdin alkuvuodesta, että väitetty Venäjän laaja hakkerointitapaus saattaisi vaikeuttaa sopimuksen jatkoa. Olin onneksi väärässä.

Itseruoskinnan sijaan on varmasti tarpeellista käydä sopimusta tarkemmin läpi. Yhdysvallat ja Venäjä allekirjoittivat vuonna 2010 Uusi Start -sopimuksen, joka olisi päättynyt ensi perjantaina. Se oli jatkoa Start I -sopimukselle, joka umpeutui vuonna 2009. Uusi Start -sopimukseen lisättiin mahdollisuus viiden vuoden jatkosta, josta tässä koko härdellissä on ollut kysymys.

Ongelmat eivät ole uusi asia Start-sopimusten sekavassa maailmassa. Edellä mainittujen sopimusten lisäksi oli olemassa myös Start II – ja Start III -sopimukset. Kakkonen kaatui vuonna 2002 Venäjän lähdettyä sopimuksesta vastalauseena Yhdysvaltojen vetäytymiseen ohjuspuolustussopimuksesta. Kolmonen ei nähnyt edes päivänvaloa – sen kohtaloksi koitui Venäjän kielteinen suhtautuminen Serbian pommituksiin ja Yhdysvaltojen ohjuspuolustushankkeisiin.

***

Uusi Start -sopimus jatkuu siis vuoteen 2026 asti. Sen oleellinen anti on rajoittaa strategisia ydinkärkiä 1550:een. Strategisilla ydinkärjillä tarkoitetaan räjähdysvoimaltaan suuria aseita, joita maalitetaan sotilastukikohtiin, vihollisen ydinaseisiin ja siviilikohteisiin. Vertailun vuoksi toinen ydinaseluokka on taktiset ydinaseet. Ne ovat räjähdysvoimaltaan pienitehoisempia aseita, joita voisi teoriassa käyttää taistelukentällä. 

Strategisten ja taktisten ydinaseiden eroille ei ole olemassa tarkkoja kriteereitä. Jokaisella asiantuntijalla on luultavasti omat määritelmät. En tiedä, onko tällainen jaottelu aina edes tarpeellista. Ydinase on ydinase sen käytöstä huolimatta. En ole kauhean vakuuttunut, että ydinaseita voitaisiin käyttää taistelukentällä “rajoitetussa ydinsodassa” ilman, että tilanne laajenisi täysmittaiseksi ydinsodaksi. Pandoran lipas on hyvä pitää kiinni.

Strategisten ydinkärkien lisäksi sopimus rajoittaa laukaisualustojen (esim. sukellusveneet ja ohjussiilot) määrää 800:an. Käyttövalmiita mannertenvälisiä ohjuksia, sukellusveneistä laukaistavia ohjuksia sekä lentokoneita saa olla enintään 700. Tämä jaottelu on tehty siksi, että valtioilla olisi mahdollisimman joustava mahdollisuus valita strategiansa.

Mannertenväliset ja sukellusveneistä ammutut ohjukset ovat omassa kategoriassa, koska ohjusten sisään voidaan asentaa tyypistä riippuen 1-14 ydinkärkeä. Ohjus ammutaan tiettyyn korkeuteen asti, jonka jälkeen siitä irtaantuu ydinkärjet. Jokaisella kärjellä on yleensä oma maali. Nämä ohjukset ovat vähän siis kuin maatuskoja – mutta kivojen ja pienten puunukkejen sijaan niiden sisältä paljastuu kivoja ja pieniä ydinkärkiä.

***

Edellä mainitut rajoitukset saavat aina eniten huomiota, mutta sopimuksessa on muitakin tärkeitä seikkoja. Ydinasesopimusten tarkoitus ei ole vain pelkästään rajata ydinaseiden määrää.

Ensinnäkin Uusi Start -sopimukseen sisältyy mahdollisuus tehdä tarkastuskäyntejä lyhyellä varoitusajalla. Näillä käynneillä voidaan esimerkiksi laskea, montako ydinkärkeä ohjukseen tosiaan mahtuu ja pitääkö ennakkoon annetut tiedot ydinkärkien määrästä paikkansa. Molemmat maat myös tietävät, mihin käyttövalmiita ydinaseita on suunnilleen sijoitettu.

Toisekseen maat jakavat vuosittain tietoja niiden tekemistä ohjusteistä.

Kolmannekseen molemmat maat pystyvät valvomaan toisen ei-käyttövalmiita ohjuksia. Tiedolla saadaan selville niiden sijainnit ja varmistetaan, etteivät ohjukset ole oikeasti käyttövalmiita.

Avoimuuden ja luottamuksen kasvattaminen kahden suurimman ydinasevaltion välillä on mielestäni ihan yhtä tärkeää kuin ydinaseiden määrä rajoittaminen. Uusi Start -sopimus vähentää kroonista epäluottamusta Yhdysvaltojen ja Venäjän väliltä ja ylläpitää keskusteluyhteyttä. Ilman tällaisia järjestelyitä valtioiden pitäisi satelliittikuvien ja tiedustelun avulla arvuutella, mitä toinen osapuoli ydinaseillaan tekee. Se lisäisi riskiä virhetulkinnoille.

***

Sopimuksen jatko on positiivinen uutinen asevalvonnan saralla pitkään aikaan. Asevalvonta on yleisesti kärsinyt jatkuvista takaiskuista, sillä muutaman vuoden sisällä sekä INF-sopimus että Avoin Taivas -sopimus murenivat. Asevarustelukierteen estäminen on tällä hetkellä pitkälti Start-sopimuksen varassa.

Uusi Start-sopimus ei estä maailmaa tuhoutumasta, sillä nykyisellä ydinaseiden määrällä maapallon saa tuhottua useampaan kertaan. Sopimus on siis kuin Pariisin ilmastosopimus – hyvä alku, mutta lisää tarvitaan. Siksi uudet asevalvontasopimukset olisivat enemmän kuin tervetulleita.

Siirry sivun alkuun