VALTIONETU

Kuukausi: joulukuu 2020

Valko-Venäjän MM-kisoihin voi mennä huonolla omatunnolla

The best propaganda is not propaganda.” – Joseph Nye

Suomen osallistuminen ensi kevään jääkiekon MM-kisoihin on syystäkin herättänyt keskustelua. Kisat järjestetään näillä näkymin Valko-Venäjällä, jossa mielenosoitukset Aljaksandr Lukašenkaa vastaan jatkuvat edelleen. Jopa jyrähdyksistään tunnettu Kalervo Kummola on jyrähtänyt, että kisoja ei pitäisi järjestää Valko-Venäjällä. Kisojen peruuttaminen riippuu Kansainvälisestä jääkiekkoliitosta.

Moni on todennut, että Suomen pitäisi jättää kisat välistä, jos ne pidetään Valko-Venäjällä. Tämä on ymmärrettävää, koska Lukašenka on käyttänyt kovia otteita mielenosoittajia vastaan kyseenalaisten vaalien jälkeen. Olisihan se outoa pelata lätkää kaikessa rauhassa samalla, kun poliisi pamputtaa rauhanomaisia mielenosoittajia kivenheiton päässä.

Väitän kuitenkin, että MM-kisoihin pitää mennä. Syynä ei ole se, että olen intohimoinen jääkiekon ystävä ja Mörkö-Markon on päästävä pelaamaan hinnalla millä hyvänsä. Syyt ovat ulkopoliittiset.

Tällaisissa pohdinnoissa joku aina toteaa, että politiikkaa ja urheilua ei saa sekoittaa keskenään. Moinen väite on usein toiveajattelua. Urheiluun on lähes aina sekoittunut politiikka. Urheilua voi käyttää myös ulkopolitiikan välineenä.

***

Ajatellen Suomen arvopohjaista ulkopolitiikkaa olisi luonnollista, että Suomi ei osallistuisi kisoihin. Suomi punnitsee ihmisoikeuskysymyksiä päätöksissään. Lukašenka rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia, demokratiaa ja ylipäätään länsimaisia arvoja. Kieltäytyminen olisi linjassa Suomen ulkopolitiikan kanssa.

Mustavalkoisessa maailmassa valinta olisi varmasti näin helppo. Ongelma tässä ajattelussa on se, että tällä perusteella Suomi sulkee itsensä ulos kansainvälisestä urheilusta. Jos ihmisoikeudet ovat kriteeri osallistumiselle, suurin osa tulevista kisoista jää välistä, koska suurin osa maailman valtioista ei kunnioita länsimaalaisia ihmisoikeuksia.

Suomi ei voisi yhtään paremmalla omatunnolla osallistua esimerkiksi tuleviin Pekingin talviolympialaisiin. Kiina on jo pitkään rikkonut ihmisoikeuksia. Viimeisimpänä esimerkkinä on muslimiväestön uiguurien kohtalo. Uiguureja ollaan sijoitettu “uudelleenkoulutusleireille”, joiden olot vastaavat melkein keskitysleirejä. Ei kai näin räikeitä rikkomuksia voisi katsoa läpi sormien.

Joku linja tässä täytynee olla. Ei Suomen ulkopolitiikka voi olla niin poukkoilevaa, että kisat valitaan miten sattuu. Ulospäin se näyttäisi kaksinaismoraaliselta. Miksi juuri Valko-Venäjää boikotoidaan, mutta Kiina olisi ok? Joko Suomen pitäisi mennä kaikkiin kisoihin tai sitten vain länsimaissa järjestettyihin kisoihin.

Toisaalta myös monessa länsimaassa rikotaan ihmisoikeuksia. Yhdysvaltojen drone-iskut siviileihin, Guantanamo Bayn vankileiri ja afroamerikkalaisten kohtelu voidaan kaikki tulkita ihmisoikeusrikkomuksiksi. Mikä ero on Yhdysvaltojen ja Valko-Venäjän ihmisoikeusrikkomuksilla? Milloin kynnys ylittyy ja niitä rikotaan liikaa? Täydellistä valtioita ei ihmisoikeuksien näkökulmasta ole olemassa, mutta rajanveto on vaikeaa.

Suhtaudun myös hyvin epäillen siihen, että boikotista olisi yhtään mitään hyötyä. Lukašenka ei todennäköisesti luovu vallasta vain siksi, että jääkiekkoa ei pelata muutamaa viikkoa. Lukašenkaa on painostettu jo vähintään 15 vuotta. Jossain kohtaa olisi varmaan hyvä ymmärtää, että painostus ei ole aina paras tapa muuttaa asioita.

***

Sen sijaan pehmeä vallankäyttö on. Ja sitähän urheilu on. Urheilukisoissa on se hyvä puoli, että fanit pääsevät todelliseen kulttuurien sulatusuuniin pariksi viikoksi. Fanit tapaavat muita faneja, jolloin syntyy keskustelua ja ajatustenvaihtoa. Autoritäärisissä valtioissa asuvat ihmiset saavat kuulla, miten demokraattisissa valtioissa eletään. 

Vielä parempi on se, että kisat järjestetään jossain demokraattisissa valtioissa. Tällöin fanit näkevät konkreettisesti, miltä elämä näyttää demokratiassa. Tämä voi lisätä painetta muuttaa asioita kun fanit palaavat kotiin.

MM-kisat – ja urheilukisat ylipäätään – tarjoavat hyvän mahdollisuuden levittää länsimaalaista propagandaa ilman, että kohteena olevat ihmiset ymmärtää edes kaiken olevan propagandaa. Tästä näkökulmasta Suomen ja muiden länsimaiden kannattaa osallistua myös jatkossa urheilutapahtumiin. Myös mahdollisiin Minskin jääkiekon MM-kisoihin.

Taivaanrannan maalausta Yhdysvaltojen turvatakuista

A prince never lacks legitimate reasons to break his promise.” — Niccolò Machiavelli

Sauli Niinistön mukaan Joe Bidenin valinta ei juuri muuta Yhdysvaltojen ja Suomen suhteita. Toimittaja Lauri Nurmi on ollut eri mieltä. Hän on Iltalehden kolumnissaan nostanut mielenkiintoisen asian esille: Bidenin antamat turvatakuut Ruotsille.

Turvatakuut kuulostaa joltain, mitä puhelinmyyjä yrittää myydä kytkykauppana. Ulkopolitiikassa se tarkoittaa sitä, että valtio tulee apuun, jos toinen valtio joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Nurmi huomauttaa, että Biden antoi vuonna 2016 Ruotsille turvatakuut toteamalla: ”Kenenkään ei pidä ymmärtää väärin, ei herra Putinin eikä kenenkään muun. Tämä [Ruotsi] on koskematonta aluetta. Piste. Piste. Piste.” Turvatakuut muuttaa Nurmen mukaan Pohjois-Euroopan dynamiikkaa.

En haluaisi latistaa tunnelmaa, mutta teen sen silti. Maailmaan mahtuu paljon puhetta, ja erityisen paljon sitä mahtuu kansainväliseen politiikkaan. En lähtisi yksittäisen kommentin perusteella maalaamaan kuvaa, että Yhdysvallat tulisi todella apuun, jos Ruotsi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. 

Kyseessä on yksi kommentti, jonka Biden sanoi yli neljä vuotta sitten. Paljon on vettä virrannut Aurajoessa sen jälkeen. Maailmanpolitiikan isot linjat ovat samassa asennossa, mutta Bidenin rooli ei. Biden oli kommenttia antaessaan varapresidentti, jolla on lähinnä arvovaltaa. Varsinaisena presidenttinä valtaa onkin huomattavasti enemmän. Varapresidenttinä on ehkä varaa puhua löysemmin, koska kunnon vastuuta ei ole.

Bidenin kommentti on hirveän tulkinnanvarainen – eihän siinä edes suoraan sanota, että Yhdysvallat tulisi apuun. Ruotsi on koskematonta aluetta varmasti, mutta kuka sen oikeasti takaa? Kommenttia voi toki tulkita kaikkiin eri ilmansuuntiin, mutta näin epämääräisestä pyörittelystä tuskin kannattaa vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

On vaikea ymmärtää, mitä järkeä olisi piilottaa näin merkittävä sopimus kaapin perälle. Jos Ruotsilla todella olisi turvatakuut, kannattaisi se rohkeasti kertoa julki. Ei Venäjä voi muuten tietää niistä. Uskottava pelote vaatii avoimen viestinnän.

***

Ylipäätään turvatakuihin – oli ne sitten suullisia tai paperille kirjoitettuja – kannattaa suhtautua terveellä epäluulolla. Ei ole olemassa täyttä varmuutta  valtioiden halusta pitää kiinni antamistaan lupauksista. Tosipaikan tullen voi olla huomattavasti houkuttelevampaa pettää liittolainen, kun joutua sotaan.

Yhdysvallat joutuisi totisen paikan eteen Venäjän hyökätessä Ruotsiin, jos maa olisi oikeasti antanut suulliset turvatakuut. Yhdysvallat joutuisi sotaan toisen suurvallan kanssa. Sanomatta on selvää, että kahden ydinasevaltion väliseen sotaan liittyy äärettömän korkeat riskit. Ruotsi on Yhdysvalloille tärkeä kumppani, mutta onko se kuitenkaan niin tärkeä, että kannattaisi lähteä avoimeen sotaan Venäjän kanssa?

Suurvaltasotaan liittyy paljon eskalaatioriskejä. Sota tuskin pysyisi Itämeren piirissä, vaan se laajentuisi koko Eurooppaa koskevaksi tappeluksi. Ydinsodan uhan vuoksi panoksena olisi jo Yhdysvaltojen selviytyminen.

Mahdollista olisikin, että Yhdysvallat puukottaisi Ruotsia selkään ja pyörtäisi puheet. Mitään turvatakuiden antamista tuskin edes myönnettäisiin. Kyseessä olisi iso isku Yhdysvaltojen uskottavuudelle ja luotettavuudelle, mutta pienempi hinta se olisi kuin sota. Liian kyyninen ei saa olla, mutta ei myöskään liian naiivi.

***

Nurmen pelko Suomen luisumisesta Venäjän etupiiriin ilman Yhdysvaltojen turvatakuita on myös kyseenalainen. Nurmen analyysissä unohtuu se fakta, että Suomi on EU:n jäsenmaa. Suomi kuuluu kiinteästi länteen ilman Yhdysvaltoja tai Natoa. Venäjän etupiiristä Suomi karkasi kylmän sodan jälkeen, eikä sinne toivottavasti enää joudu.

Oikeiden turvatakuiden sijaan Bidenin kommentti vaikuttaa olleen retoriikkaa, joka tähtäsi kahteen asiaan. Ensinnäkin sen tarkoitus oli korostaa ruotsalaisille, miten tärkeä kumppani Ruotsi on Yhdysvalloille. Toisekseen Biden viestitti Venäjälle, että Yhdysvaltojen apu voi olla mahdollinen, mikä oletettavasti laskee halukkuutta edes harkita hyökkäystä. Mahdollisuus on eri asia kuin takuu.

Lienee hyvä laittaa jäitä hattuun. Ruotsi ei ole saanut Yhdysvalloilta turvatakuita, eikä Suomi ole luisumassa Äiti Venäjän syliin. Ylimalkaan Venäjän hyökkäys Ruotsiin on hyvin epätodennäköinen. Turvatakuu-näkökulmaa voi tarkastella uudestaan, jos Ruotsi joskus Natoon liittyy. Se on sitten taas aivan eri tarina.

Joe Biden perustaa demokraattisen valtioiden kultapossukerhon

America has no permanent friends or enemies, only interests.” – Henry Kissinger

Joe Biden keksi alkuvuodesta uuden kuningasidean. Hän aikoo perustaa demokraattisen valtioiden liiton, jonka tarkoituksena olisi turvata demokratian tulevaisuus ja yhdistää kaikki maailman demokraattiset valtiot. Tutkija Mika Aaltola pitää todennäköisenä, että Biden laittaa rattaat pyörimään jo ensimmäisen vuoden aikana.

Demokratialiitto on hyvä osoitus instituutioiden välineellisestä arvosta. YK:n kaltaiset instituutiot eivät ole pelkästään hyväntekeväisyyttä, vaan valtioiden työkaluja omien etujen ajamisessa. Uusia instituutioita luodaan, kun vanhat eivät palvele enää suurvallan etuja. YK ei toimi enää entiseen malliin suurvaltapolitiikan välineenä Yhdysvalloille, koska Kiina on jatkuvasti kasvattanut valtaansa YK:ssa.

Demokratialiiton ja YK:n välinen suhde olisikin hyvin kiintoisa. Liitto ei tuskin korvaa kokonaan YK:ta, mutta monessa asiassa siitä voisi tulla demokraattisille maille uusi keskustelu- ja päätöksentekofoorumi. Voi olla, että valtiot perustavat liiton sisälle esimerkiksi oman ihmisoikeusneuvoston. Nykyinen YK:n ihmisoikeusneuvosto kun on länsimaalaisen silmin hieman kyseenalaisessa asemassa sen kokoonpanojen takia.

Toivottavasti YK ei täysin rapaudu. Sen hyödyllisyydestä voi olla montaa eri mieltä, mutta YK:n yksi vahvuus on ollut se, että erilaisten valtioiden on pakko puhua keskenään. Mitä enemmän valtiot ovat kanssakäymisissä keskenään, sitä enemmän ne tietävät toisten valtioiden intresseistä ja aikomuksista. YK:n myötä valtioiden ei tarvitse jatkuvasti arvailla ja tehdä tulkintoja, jotka eivät koskaan ole olleet ihmisten vahvuuksia. Demokratialiiton myötä epädemokraattisten ja demokraattisten valtioiden kanssakäyminen voisi vähentyä, mikä lisää riskiä virhetulkinnoille, ja sitä myötä konflikteille.

***

Mielenkiintoinen kysymys on se, miten muut valtiot reagoivat. Jatkaako Kiina vaikutusvallan kasvua YK:ssa vai perustaako Kiina oman liittouman? Entäs Venäjä? Venäjä ei ole demokraattinen maa, eikä varmasti halua lähteä soittamaan toista viulua Yhdysvaltojen rinnalle.

Jos Kiina ja Venäjä päättävät rakentaa oman version, ne tuskin mahtuvat samaan liittoumaan. Maat ovat lähentyneet viime vuosina, mutta mistään ystävyyssuhteesta ei voida puhua. Venäjän heikko talous antaa Kiinalle tulevaisuudessa mahdollisuuden sanella maiden väliset kauppasopimukset. Siitä Kreml ei varmasti tule pitämään.

Epädemokraattisille valtioille olisi siten mahdollisesti tarjolla kaksi erilaista liittoumaa. Kiina ja Venäjä pyrkisivät porkkanalla ja kepillä saamaan demokratialiiton ulkopuolelle jääneitä valtioita hellään syleilyynsä. Epädemokraattisten valtioiden epäkiitollinen kohtalo olisikin pohtia, jäävätkö ne ”neljänneksi maailmaksi” vai lähtevätkö ne liittoumiin mukaan. Kuulostaa aika paljon kylmältä sodalta.

Demokratialiitto olisi kiistatta vahvin, vaikka siitä ei tuskin sotilasliittoa tule. Sillä olisi kuitenkin poikkeuksellisen paljon taloudellista ja arvopohjaista valtaa. En olisi yllättynyt, jos epädemokraattiset valtiot pyrkisivät tasapainottamaan valtaa liittymällä Kiinan tai Venäjän vankkureihin. Pyrkimys hegemoniseen asemaan synnyttää lähes aina vastavoiman, jolla pyritään estämään hegemonia. Niin kävi Napoleonille, Hitlerille ja viimeisimpänä Yhdysvalloille Kiinan nousun muodossa.

***

Jännittävä kysymys on myös se, mitkä valtiot määritellään demokraattisiksi. Demokratialiiton kannalta sen määrittely voisi johtaa kinkkisiin tilanteisiin. Esimerkiksi Turkki on Nato-maa ja tärkeä strateginen kumppani, mutta demokratia se ei ole. Turkin ulos jättäminen olisi, jos ei nyt viimeinen naula, niin ainakin viimeisiä nauloja lännen ja Turkin suhteille. Sen myötä Turkki lähtisi luultavasti hakemaan strategista kumppanuutta muualta, ehkä Moskovasta tai Pekingistä.

Suomen kannalta tärkein kysymys on Venäjä. Venäjän jääminen ulkopuolelle herättää kysymyksiä, minkälaiseksi suhde Venäjään muodostuu. Suomi saattaa joutua kärsimään, jos liitto vetää tiukkaa linjaa ja esimerkiksi asettaa omia talouspakotteita, joihin Venäjä vastaisi omilla. Suomen olisi entistä vaikeampi tasapainotella Yhdysvaltojen ja Venäjän välissä.

Joka tapauksessa Suomen kannattanee lähteä Bidenin kerhoon mukaan, koska Suomi on demokratia ja oletettavasti liittoon on kutsuttu myös kaikki Suomen kaverit. Mukaan kannattaa lähteä vähän samaan tapaan kuin suomalaiset yleisurheilijat lähtevät olympialaisiin: Ei voittamaan, mutta nauttimaan tunnelmasta. Suomen virallinen kanta on helpompi muodostaa kun tiedetään, mistä on edes oikeasti kysymys. Nähtäväksi jää, minkälainen kultapossukerho on tulevaisuudessa luvassa.

Siirry sivun alkuun